2019/05/23

Pohtimista taiteen tekemisestä


Hidas havainnointi ja kypsyttely ovat kaksi asiaa, jotka liittyvät täysin taiteilijan mieleeni, kun teen taideteoksia. Useimpien kuvien lataus syntyy minulle juuri näillä tavoilla. Otan valokuvat nopeasti, hetkessä, silmänräpäyksessä, ja mietin vasta myöhemmin, mitä ne tarkoittavat - mikä on juuri tämän yhden kyseisen valokuvan mieli ja sen suhde muihin valokuviin. Tarkoitus on kuvata ikäänkuin alitajuntaa näkyväksi ja etsiä palasia jotka yhdistyvät kuin sähköjohdot, jotta saadaan johtojen päähän mustalle näytölle kuva, kokonaisuus.

Kokonaisuutta ovat kokemukset, kokemattomat kokemukset, se mitä syön, se mitä unta näin, se onko minusta aurinko kaunis vai ei jne. Näistä elämän osa-alueista valitsen teeman jota lähden tutkimaan. Tällä hetkellä teemana elämässäni ovat unet.

Kun olin lapsi, halusin olla meteorologi, urheiluopettaja tai tutkimusmatkailija. Tahdoin myös kovasti olla tarinankertoja: muistan ajatelleeni, että minusta ei koskaan tulisi kirjailijaa, vaan tarinankertoja. Olen unohtanut mikä ero näillä on. Ehkäpä kirjailija on vain nimike tarinankertojalle? Tiedä häntä. Mielestäni taiteilijan ammatissa yhdistyy kaikki mitä lapsena halusin. Tutkiessani jotakin aihetta, voin käyttää lähteenäni mitä vaan - maailma on vapaa. Näin teen taiteen tekotavasta tutkimusmatkan.

Vapaus on suuri ristiriita, sillä se aiheuttaa etuoikeutetun paineen. Tällä hetkellä Suomessa asuessani, kokemukseni taiteilijuudesta on ollut ajoittain ahdistavaa. Mieleeni tulee logoterapeutti Viktor Frankl ja hänen ajatuksensa ahdistuksesta. Hän sanoo, että ihmisen ahdistus johtuu tarkoituksen puutteesta.
Oma ahdistukseni ei johdu siitä, että minulla ei olisi ihmisenä olemisen kautta tarkoitusta, vaan siitä, että minulla nimenomaan on tarkoitus. Ja se tarkoitus on motiiviltaan hyvä (mitä ikinä hyvä tarkoittaakaan) tai ainakin näin toivon.

Miten yksi ihminen voisi pelastaa tässä maailmassa sen, joka on vaarassa tuhoutua, varsinkin, jos se jokin on itse maailma?

Koen, että ihmisellä on sielussaan, syvällä varjoissaan, tarinamyyttimäinen osio - sen tehtävä on tehdä asioista tarinoita, "elämä on kuin tarina" jne. Ehkä tämä ajatusmalli johtuu siitä, että lapsena kirjat ja sarjakuvat, televisot ja elokuvat, istuttavat tämänlaisia ajatuksia mieliimme. Ja sitten siitä kaikesta tuleekin totta! Muistan miten lapsena rakastin tarinoita. Rakastan niitä vieläkin.
Unet, joita näemme, ovat kuvavirtaa. Minusta ne aika-ajoin musituttavat televisiota. 

Ihmisellä on yksi asia elämässään, mikä myös tarinoilla ja jopa unillakin on: alku ja loppu.

Olen valinnut kumppanikseni taiteen tekemisen. Tai oikeastaan, se on valinnut minut, enkä voi sitä jättää. Se on minulle ainoa oikealta tuntuva apuväline, jonka avulla voin joko poistaa hieman pahaa, tai mikä parempaa, luoda hieman jotain hyvää ja samaistuttavaa tähän maailmaan. En tiedä miksi näin on.

Hymy todistaa sen, että toivoa on. 




Varjon muoto nro. 2 | Shadow fig. 2.


Ei kommentteja: